Solarium Luxura 7 SLI 42IP 

Kohtuudella kaunis rusketus

Raision Keilailukeskuksessa voit nauttia myös solariumin valosta, joka tuo energiaa ja väriä pimeimmänkin talven keskelle. Alle olemme koonneet aiheesta runsaasti tietoa, joka auttaa hyödyntämään solariumin edut turvallisesti ja helposti.

Ota yhteyttä ja kysy lisää »

 

Valo – Elämän lähde

Valo on perusedellytys elämälle. Se antaa energiaa ja elämäniloa sekä ihmisille, eläimille että kasveille. Perustarpeemme saada riittävä määrä valon antamaa energiaa saa meidät viihtymään auringossa, samoin kuin viihdymme lämmön, raikkaan ulkoilman ja liikunnan parissa. Auringonvalossa iho päivettyy, näytämme pirteämmiltä ja kauniimmilta sekä tunnemme itsemme energisiksi.

Pelkkää estetiikkaa?

Solariumissa hankittua "keinorusketusta" saatetaan pitää turhamaisuutena, mutta useimmiten solariumiin hankkiudutaan muista syistä. Solariumin avulla voidaan tyydyttää henkilökohtaista valontarvetta ja saada näin energisempi olo, minkä lisäksi monet haluavat rentoutua valoisassa lämmössä ja nauttia sen synnyttämästä mielihyvän tunteesta.  Rusketuksen piristävä vaikutus onkin monille esteettistä vaikutusta tärkeämpää. Kohtuullisesti käytettynä solarium toimii myös ihon yleishoitona erityisesti rasvaiselle, ärtyneelle ja akneiholle. Ennen aurinkolomaa suositellaan solariumkuuria, jotta auringossa palamisen riski vähenisi. 

Solariumin myönteiset ja haitalliset vaikutukset terveydelle

Haitallisia vaikutuksia syntyy vasta silloin, kun otetaan liikaa aurinkoa, liian pitkään kerralla tai liian voimakkaana säteilynä, jolloin iho palaa. Sopivina annoksina sekä auringonvalo että keinovalo vaikuttavat myönteisesti esimerkiksi kiihdyttämällä ihon toimintaa niin, että pinta paksuuntuu ja kiinteytyy, elävässä kudoksessa joustosäikeet vahvistuvat ja iho on kimmoinen sekä hyväntuntuinen. Tasaisesti ja lämpimästi päivettynyt iho myös näyttää hyvältä.

D-vitamiinin tuotanto vilkastuu, kun D-vitamiinia syntyy ihossa ultraviolettivalon vaikutuksesta ja imeytyy ihosta vereen. D-vitamiini on elimistölle välttämätön tehoaine, joka vaikuttaa muun muassa kalsiumin ja fosforin aineenvaihduntaan ja sitä kautta luuston kehittymiseen ja terveyteen, jopa lihaksiston voimaan. D-vitamiini auttaa kehoa hyödyntämään A-vitamiinia, minkä lisäksi se voi yhdessä A- ja C-vitamiinien kanssa ehkäistä vilustumista.

Lähdössä aurinkolomalle?

Solariumkuuria suositellaan kaikille, jotka ovat lähdössä aurinkolomalle. Sekä keinovalolaitteissa että luonnonauringossa  kehittyvä pigmentaatio eli rusketus suojaa ihoa palamiselta, minkä johdosta solarium auttaa välttämään ihon altistumista liian voimakkaalle ja äkilliselle säteilylle.

Solariumkuuri kannattaa aloittaa hyvissä ajoin, omalle ihotyypille annettujen ohjeiden mukaisesti. Maltillisesti hankittu suoja toimii paremmin ja rusketuksesta tulee sekä kauniimpi että kestävämpi. Pari solariumkäyntiä viikossa 3-4 viikon ajan auttaa saavuttamaan suojan, joka vastaa aurinkokerrointa 4-8. Hyvin vaaleaihoisille (ihotyyppi I) auringonottoa ei suositella ilman ihotautilääkäriä konsultointia.

Huomioi nämä, kun käytät solariumia

Ennen solariumia on tärkeää tunnistaa oma ihotyyppisi, tarvittaessa ammattilaisen avustuksella. Valitse sellainen hoitola, josta saat asiallista neuvontaa, ja jossa ohjeet ovat asiallisesti esillä. Noudata annettuja ohjeita ja aloita solariumissa käynti maltillisesti oman ihotyyppisi mukaisia aikarajoituksia noudattaen. Suojaa silmäsi aina huolellisesti ja käytä runsaasti kosteusvoidetta solariumkäynnin jälkeen. Solariumissa ei saa käyttää mitään muuta kosmetiikkaa kuin sitä varten kehitettyjä tuotesarjoja. Solariumissa voit ruskettua turvallisemmin kuin luonnonauringossa; säteilyn määrä/aika ovat ennakoitavissa toisin kuin auringossa.

Ihon ruskettumisen säilyminen

Ihon ruskettuminen eli pigmentoituminen on kaksivaiheinen tapahtuma. Ihmisen elävän ihon tyvisolukerroksen soluista on noin 10 % niin sanottuja pigmenttisoluja, joissa on valmiina värittömiä pigmentin esiasteita. UV-valon vaikutuksesta pigmenttisolut värjäytyvät nopeasti ruskeiksi, lisääntyvät sekä kasvavat, minkä lisäksi pigmenttisolujen sisällä niin sanotut pigmenttikantajat lisääntyvät, kasvavat ja niiden pigmenttimäärä kasvaa. Lopulta ruskeat pigmenttikantajat siirtyvät ylöspäin ihon pintaan, jolloin rusketus näkyy yhä voimakkaammin.

Nykyaikaisissa solariumlaitteissa UVA-valo on voimakkaampi ja UVB-valo heikompi kuin auringonvalossa. UVA-valo antaa nopean, tosin myös nopeammin vaalenevan värin. Kestävän rusketuksen aikaansaavaa UVB-valoa tulee puolestaan nauttia vain pieninä annoksina kerrallaan. UVB-valo käynnistää ihon oman suojautumisprosessin, jolloin ihon pinta paksuuntuu ja joustosäikeet vahvistuvat. 

Kuinka usein voi käydä solariumissa?

Asiantuntijoiden mielipiteet vaihtelevat maasta toiseen. Kansainväliset asiantuntijat (1) suosittelevat, että normaalin ulkoilmassa oleskelun ja kerran vuodessa vietetyn aurinkoloman lisäksi voi ottaa 4-5 kymmenen kerran solariumkuuria vuodessa. Säteilyturvakomitean (2) mukaan sekä auringossa että solariumissa tapahtuvien auringonottokertojen tulisi rajoittua 50 kertaan vuodessa. Suomen Säteilyturvakeskus suosittelee korkeintaan 10 solariumkäyntiä vuodessa.

Yleissääntönä auringonoton ja solariumkäyntien tulisi tapahtua maltillisesti ja oman ihotyypin mukaisesti. Palamista tulee aina välttää, sillä tähänastisten tutkimusten mukaan suurin riskitekijä on juuri ihon palaminen. Ihotyypiltään I-ryhmään kuuluvien tulee välttää suoraa auringonpaistetta ja solariumia kokonaan.

Säteilymäärän arviointi vuositasolla

Yhteenlaskettua auringonottoaikaa ilmaistaan suosituksissa MED'eissä. Suomessa rusketukseen hyväksyttävää UV-tyypin 3 laitetta käytettäessä yhden MED'in kertymisaika on vähintään 11 minuuttia. Suomen luonnonauringossa altistutaan melko vähäiselle MED-määrälle vuositasolla, jolloin jäljelle jää runsaasti turvallista solariumin käyttöaikaa. The Dutch Cancer Society'n mukaan henkilö voi vuositasolla turvallisesti altistua 100 MED'ille, josta noin puolet solariumissa. Suomessa Säteilyturvakeskus ilmoittaa vastaavaksi luvuksi 75 MED'iä.

Eriävien suositusten takia suositeltavaa määrää on vaikea määrittää. Mainittujen esimerkkien pohjalta suomalaiselle ihotyypille 3 (tavallisin ihotyyppi Suomessa) voisi suositella solariumkäyntejä turvallisesti 30 kertaa vuodessa. Tämä tarkoittaa 3 x 10 kerran 15 minuutin solariumkäyntiä. Säteilyturvakeskuksen yleisohje on 10 kertaa vuodessa. Onkin siis tärkeää arvioida oman ihonsa sietokykyä ja ennen kaikkea varoa ihon palamista. Solariumia tulee aina käyttää annettujen ohjeiden mukaisesti.

Noudattamalla seuraavia ohjeita voit nauttia solariumin valosta ja lämmöstä sekä rentoutua ja ruskettua turvallisesti. 

Ennen kuin aloitat solariumkuurin, Sinun tulee

  • tunnistaa oma ihotyyppisi asiantuntijan avulla
  • tarkistaa, ettet käytä valolle herkistäviä lääkkeitä
  • tarkistaa, ettet sairasta sairautta, joka toimii esteenä solariumin käytölle
  • olla käyttämättä mitään kosmeettisia aineita solariumkäytön aikana
  • käyttää vain sellaisia tuotesarjoja, jotka on kehitetty käytettäviksi solariumissa

Muista myös

  • aloittaa maltillisesti ja noudattaa ihotyypillesi annettuja aikarajoituksia
  • suojata aina silmiäsi asianmukaisilla suojalaseilla
  • olla ottamatta luonnonaurinkoa ja solariumia samana päivänä
  • käyttää solariumia kohtuullisesti myös vuositasolla, ihotyypistä riippuen
  • huolehtia erityisesti ihon kosteustasapainon ylläpitämisestä solariumkuurin aikana
Voiko solariumkäynneistä olla haittaa?

Ohjeiden mukaisesta solariumin käytöstä ei ole mitään haittaa. Kun puhutaan solariumin haittavaikutuksista, kyseessä on UV-säteilyn vaikutukset (siis myös aurinko). Sekä solariumissa että auringossa saatu liian äkillinen, voimakas ja pitkäaikainen UV-säteily, jonka seurauksena iho palaa, on haitallinen. Siksi solariumin käytöstä on selkeät ohjeet ja aikarajoitukset jokaiselle ihotyypille. Auringossa voi olla vaikeampaa arvioida sopivaa auringonottoaikaa, joten solarium on siten todella turvallinen ruskettumiskeino. Sen lisäksi tulisi huomioida, mille säteilymäärälle alistuu vuositasolla. Saat lisätietoja siitä, miten tämä tapahtuu jäljempänä tässä kirjasessa.

Voiko solariumkäynneistä olla hyötyä?

Sopivina annoksia niin aurinko kun keinovalo tekee iholle hyvää: ihon toiminnot kiihtyvät, jolloin iho paksuuntuu ja kiinteytyy, joustosäikeet vahvistuvat ja iho tuntuu kimmoisalta. Päivettynyt iho näyttää myös hyvältä. Valo kuivattaa ihoa, rauhoittaa ihon tulehduksia ja tappaa bakteereja, joten solariumkuuri voi tehdä hyvää erityisesti rasvaiselle, ärtyneelle ja akneiholle. Tärkeintä on kuitenkin noudattaa annettuja ohjeita. Liiallinen auringonotto näkyy esimerkiksi ihon ennenaikaisena vanhenemisena. Vältä siis liikaa aurinkoa - mutta hyödynnä sitä riittävissä määrin!

Solarium- ja auringonvalon tuomiin hyötyihin kuuluvat myös D-vitamiinin vilkastunut tuotanto, lihasjännityksen laukeaminen ja reumaattisen säryn helpottaminen, minkä lisäksi auringonotto saattaa vaikuttaa positiivisesti korkeaan verenpaineeseen ja kolesteroliarvoihin. Yleisen mielipiteen mukaan solariumkäynnit rentouttavat ja antavat lisää energiaa meille pohjoisella pallonpuoliskolla eläville. Nauti siis solariumin valosta ja lämmöstä - maltillisesti ja turvallisesti!

Solarium - Aina käytettävissäsi
  • Säästä riippumatta
  • Silloin kun Sinulle sopii
  • Voit saada rajattoman rusketuksen
  • Voit suojata ihoa ennen aurinkolomaa ja ylläpitää rusketusta matkan jälkeen
  • Voit piristyä ja tehostaa kehosi D-vitamiinituotantoa pimeinä vuodenaikoina
  • Rentoudut lämmössä ja valossa ja saat uutta energiaa ja puhtia!
Kuinka usein voin käydä solariumissa?

Suosittelemme, että käyt solariumissa joka toinen päivä. Mikäli kiire yllättää ennen aurinkolomaa ja edustat ihotyyppiä 3, voit käydä solariumissa tarvittaessa joka päivä.

Solarium + tatuointi?

Tatuointi haalistuu aina ajan myötä, solariumissa käynti ei nopeuta haalistumista. Vihreä tai punainen väri saattaa kuitenkin aiheuttaa allergista reaktiota, minkä vuoksi tatuointi on hyvä suojata solariumin ajaksi. 

Solarium + suonikohjut?

Suonikohjut eivät ole esteenä solariumin käytölle. Laita mielellään rullalle kääritty pyyhe nilkkojen tueksi.

Solarium + ikääntynyt iho?

Ikä ei ole este solariumissa käynnille, kunhan noudatat ohjeita ja olet erityisen tarkkana lääkelistan suhteen. Oikein käytettynä solarium tekee hyvää ja voi auttaa muun muassa reuma- ja lihassärkyyn.

Solarium + raskaus?

Normaalin raskauden aikana voi ottaa normaalisti aurinkoa ja käydä solariumissa. Raskaana olevat naiset tuottavat kuitenkin hormoneja, jotka aktivoivat pigmentin kehitystä. Ihon ruskettumista tuleekin seurata ja mikäli häiritseviä pigmenttiläiskiä ilmenee, auringonottoa ja solarumissa käyntiä tulee vähentää. 

Ota yhteyttä soittamalla 02 4386 033!

Ota yhteyttä ja kysy lisää »

Hinnasto - Solarium Luxura 7 SLI 42 IP 
Solariumkäynti
(varaathan kolikoita kun tulet)
2-10 €
/krt
Solarium-tarjous kortti 85 €
/10 krt

Raision Keilailukeskuksen solarium on auki Keilailukeskuksen aukioloaikojen mukaisesti. Tiedustelut vain puhelimitse, ei ajanvarausta.

Soita ja kysy lisää 02 438 6033